Skip to main content

Luonnon oma tarina

Yrittäjä Nimeni on Maiju, ja kiinnostukseni luonnonkosmetiikkaan alkoi esikoiseni odotusaikana. Aloin silloin kiinnittää huomiota siihen, miten paljon levitämme ihollemme erilaisia kemikaaleja, joiden vaikutuksista itse tiedämme yllättävän vähän. Siitä alkoi tutkimusmatka luonnonkosmetiikan, inci-listojen ja raaka-aineiden maailmaan.

Opiskelin hoitovapaan ohessa luontoalan perustutukinnon ja valmistuin luonnonvaratuottajaksi vuonna 2020. Opinnoissa pääsin perehtymään luonnonkosmetiikan valmistamiseen – ja se vei täysin mukanaan! Samalla suoritin myös keruutuoteneuvojan koulutukset (sienet, marjat ja villiyrtit), ja vähitellen syntyi ajatus luonnonkosmetiikka-alan yrittäjyydestä.

Olen syventänyt luonnonkosmetiikan osaamistani itsenäisesti alan kirjallisuuden, kurssien ja käytännön kokeilujen kautta vuodesta 2019 lähtien. Tulevaisuuden tavoitteeni on suorittaa luonnonkosmetiikan tuotekehittäjän tutkinto.

Vuonna 2025 valmistuin Satakunnan ammattikorkeakoulusta yrittäjän tutkinto-ohjelmasta tradenomiksi. Keskityin opinnoissani Luonnon oman perustan luomiseen sekä vastuulliseen liiketoimintaan. Työharjoittelun aikana perehdyin erityisesti luonnonkosmetiikka-alan vastuullisuuteen pakkausmateriaalien, raaka-aineiden ja yritysvastuun näkökulmasta.

Opinnäytetyöni käsitteli asiakasluottamusta luonnonkosmetiikkamarkkinoilla. Tutkimukseni osoitti, että sertifikaattia tärkeämpää kuluttajille on yrityksen avoimuus, tuotannon ja raaka-aineiden läpinäkyvyys sekä faktapohjainen ja rehellinen viestintä.

Luonnon oman tuotteet eivät vielä ole sertifioituja kustannussyistä, mutta tämä voi hyvinkin olla osa tulevaisuutta. Olen sitoutunut kehittämään yritystäni pitkäjänteisesti – vastuullisuus ja avoimuus ovat kaiken tekemisen ytimessä.

” Tähän jotain kivaa tekstiä”

Kosteikko

Perustimme puolisoni kanssa metsäpalstallemme omakustanteisesti noin hehtaarin kokoisen kosteikkoalueen, koska halusimme monipuolistaa satakuntalaista ojitettua metsämaisemaa. Kosteikkojen merkitys vesistöjen rehevöitymisen ehkäisemisessä on suuri: ne toimivat kuin suodatinpussi, sitovat tuloveden ravinteet ja humuksen pohjaansa, jolloin vesi jatkaa puhtaampana matkaansa kohti seuraavaa vesistöä. Samalla kosteikko tarjoaa monipuolisen elinympäristön kasveille, hyönteisille, matelijoille, linnuille ja muille eläimille.

Kosteikosta ei kuitenkaan tullut vain lampi keskelle metsää. Siitä tuli perheellemme maailman rakkain paikka. Paikka, jossa tarkkailla ja tutkia luontoa, rauhoittua, hellittää stressiä sekä kerätä luonnon antimia. On ollut ihmeellistä seurata, miten vesikasvillisuus ja kosteikon linnut ja eläimet ottivat paikan vuosi kerrallaan haltuunsa. Muutama vuosi sitten kosteikolle tuli myös kaksi mehiläispönttöä rikastuttamaan alueen luontoa, ja niiden hunajaa käytetään Luonnon oman tuotteissa.

Kosteikko on meidän henkilökohtainen panostuksemme ja kunnianosoitus luonnon monimuotoisuudelle. Samalla se on tärkeä raaka-aineiden lähde, sillä kerään sieltä kasveja kosmetiikkaan: kuusenkerkkää, kanervankukkaa, mesiangervoa, vadelmaa, koivunlehtiä, nokkosta – lista on pitkä! Lisäksi kasvatamme kotipuutarhassamme monia perinteisiä rohdoskasveja kehäkukasta kamomillaan ja poimulehteen, jotka myös päätyvät tuotteisiin.

” Tähän jotain kivaa tekstiä”